Lääkkeitä puhelintilauksella

No, tällä kertaa kyse ei ollut psyykelääkkeistä (nekin olen saanut puhelinpirautuksella lääkäriltä, jota en koskaan ollut nähnyt enkä sen jälkeenkään). Ihan vaan antibiootit tuli tällä kertaa. hassua.

Siis tämä on ollut oikeasti yllätys, että näinkö tosissaan? Soitin tästä kotisoffalta irkin ääreltä, että tämmöstä oiretta olisi, kysyivät syntymäajan ja nimen, ja ihmetteli kun ei minusta löydy mitään tietoja heiltä. mihin sanoin ensin jotain lääkärin välttelystä ja muuta epämääräistä ja sitten kun mainitsin että olen myös muuttanut, kuului "Ahaaa! No ilmankos. Laitan sulle puhelinreseptin tuonne apteekkiin, käy hakemassa."
luulin, että minua halutaan ronkkia..?

Apteekista päästyäni rupesin ihmettelemään, että mitä mulle on määrätty ja mihin vaivaan :D kai tuo ihan järkevältä näyttää.
Ei ihme, että valelääkäreihin luotetaan tehokkaammin kun näihin "oikeisiin". Vaikea luottaa oikealla koodilla varustettuun nimeen paperissa, kun ihmiseseen joka kättelee, esittäytyy, kuuntelee ja kertoo sitten, mitä tuumaa. On edes fyysisesti läsnä.


Tosin säästyinpä pitkältä kävelyltä ja ronkinnalta sekä näytteiltä.. Numerot kelpasi.

Oi voi. Voi. Pakut...

Voi Terra minkä teit!
No, ehkä se oli aika sytytysherkässä se miun pakuintoni. Etenkin kun oon tässä kattellu viime kesänä otettuja videoita. Kun oli vihreää, valoisaa, kahteen suuntaan jatkuvat maantie ja rusketus jo huhtikuusta lähtien, kun ulkoruokintaan siirryin :D

Musta tuntuu nyt kyllä kovasti siltä, että ens kesä menee ehkä.. *kuiskaten* ehkä se menee taas tien päällä.

Iii!

En minä malta elää enää sillä tavalla takapihalla :D Tästä tulee joku perinne. Seikkailumatkat. Kun voi kiertää moikkaamassa pakanoita eri paikkakunnissa. Käyn joka perkeleen baarimiitin läpi! xD Hähähä..
Ja viime vuonna jäi kuitenkin osa tutuista näkemättä. :/

Hihi.. hihihi... Alkaa aivoissa vilistä haaveita. Mitä mä tekisin ens vuonna toisin? Mitkä hyllyt pysyis aloillaan töyssyt ja kurvit? Pitäiskö askarrella telttaperävaunu? Missä mä kävisin?
Ja vihdoin sille mato-ongelle! Ja loputonta päiväkirjan kirjotusta. Rusketusta. Nuotiotulta ja trangialettuja. Makkaran paistoa. Uimista, hikisestä pakusta suoraan järveen. Ja pakun maalaus.... hihi. Ruttis uudistuu!

Tunnelmaa!

Noniin! Pidettiin valtaisa siivous-myräkkä-operaatio. Ensin Soulis kävi kaupassa ja mä keräsin mm alusvaatteita ja karvasia astioita, sitten sain minä häädön pihalle, ja kun juuri palasin seikkailemasta metsästä korkokengissä ja kommandopipossa, täällä oli siistiytynyttä! Ihanaa!

Tunnelma-kynttilä-kuva:

Kuvia elämästä! :)

Terran inspiroima syksymasennuksesta henkiinjäämistee! <3 Jota parhaillaan ryystän. Valeriaanaa, kuismaa, kanervaa, nokkosta, ruusun pieni nuppukin siellä pyörii ja orvokin kukkia, koska tarvitsen jotain pientä ja suloista ja kaunista... :)

Ruttiksen kesärenkaat oven pielessä ja mielettömän nättejä jääkukkasia! En tiedä, miten hyvin näkyvät tuossa kuvassa, pistän toisen.. mutta tuosta näkee mittakaavaa. Ne oli iiisoja kukkia ne.

Meiltä kun lähtee keskustaan päin, eli Keskikosken sillalta napattu sinisen maai,kman kuva:

Lähimaisemaa Souliksen ja Hulmiksen reviiriltä:

Laskuja... pimeyttä...

...töitä....työttämyyttä.. lisää laskuja... vuokra!

Puhumattakaan lähestyvästä joulusta o___O

*toivon suuresti voivani kadota patterin väliin, josta minua osataan etsiä vasta huhtikuussa juuri leiriä ennen, ja josta kömpiessäni takaisin ulkomaailmaan laskuni ovat maksaneet itse itsensä, lumet sulaneet, valo palannut, riitelevät ihmiset sopineet välinsä, vanhemmat jotenkin järjestäytyneet ja Ruttis ehjäytynyt*

(Ruttis soitti kuulumisia tänään. Ette halua tietää :< )

Synkeää!

Olen kateellinen karhuille! Pöh. Talviunet voisi olla pihkatapin arvoisia juuri nyt.

Chisu nähty!

Olin Hämeenlinnassa viikonlopun yli kummitädillä kylässä, ja tuli käytyä Chisun keikalla. Varsin hyvä ääni hänellä oli ja lavakarismaa juuri sopivasti. No, näyttihän ne sääretkin kivoilta koroissa ja sukkahousuissa.. :) Biisejä kuultiin kai 13 (?), joista mun mielestä parhaita oli Oi muusa, Sama nainen ja Tie. Tai Yksinäisen keijun tarina ja Ennustus...
No, se fanityttöilystä. Mutta Chisun jotkin kappaleet on jo kylmät väreet ja eeppiset tunteet -kamaa, jotkin taas sellaista kivaa radiorenkutusta, minkä mukana laulelee kun ajaa maanteitä ylös ja alas.

Ruttis on nyt siirtynyt pois tieliikennekäytöstä, perjantaina. Talviunille nyt ainakin. Enhän mä siitä nyt luopua malta... lapinjärven autosairaalassa avaavat vielä sen pötsin, ja tutkailevat mitä hoppani on syönyt, ja diagnoosin saatuaan hän hinautuu etupihalle keräämään lunta. (ja mä voin hellästi harjailla sitä talven ajan ja suunnitella ens kesän maalauksia ja Kevätleirillä ajamista.. toivottavasti se on realistista)

Mulla on vähän joulukriisiytymistä ilmassa. :/ Yritän ravistella siitä itseni pihalle.
Valon paluuta odotan kyllä aika isolla innolla. Aloitin valojen virityksen kämppäänkin. Heräte oli etenkin se, kun viime keskiviikkona kuului vaimea, suorastaan leikittelevän lempeä poksahdus.. Ja me jäätiin pimeään, kun ei varasulakettakaan ollut olemassa. Sentään olkkarin valo toimi, mutta keittiössä piti toimia sokkokokkina ja vessassa lähinnä pärjätä kuuloaistilla. Hmm...
No, nyt on jouluvaloja, kaksi uutta kattolamppua edellisten tueksi ja varasulakkeita joka lähtöön. Näillä varmaan pääsee eteenpäin.

huomiselle ja ehkä tiistaille tai keskiviikolle, kenties molemmille, sain taas töitä. Studiolla. Riisumista, pukemista ja valehtelua, sekä tukku seteleitä! Etenkin se jälkimmäinen noista pistää varsinaisesti hymyilemään, ainakin työpäivän päätteeksi kun kädet on jo pesty niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja alkaa saappaanvarren kaivelu ja laskeminen...
Hankin uudet työkengät. Huh huh! En ihan Souliksen mittainen sentään ole niillä, mutta sanotaanko että hyvin saa tasoitusta noilla polviin ulottuvilla ihmeillä...
Eli tämä oli nyt taas uusi päivitys tänne syvälliseen ja maanläheiseen pakanablogiin.. öö?

Askartelin jääpuikon

Siinä on jääpuikko, jonka valmistukseen tarvitaan muovipussi, vessapaperirulla, musta sulka, villalankaa ja pakastin! Jee.

P.S. ei ole vielä ensimmäinenkään tirppa uskaltanut uhmata Souliksen reviirille ripustettuja talipalloja.

Tule, Talvi, annan sinulle Taian!

Tänään satoi rätin kokoisia lumihiutaleita, joista ainuttakaan en onnistunut sinnikkäästä yrityksestä huolimatta saamaan lennosta kielelle. Oli kai jo liian pimeätä... kaupasta raahattiin ruokaa niin paljon, kuin kaksi pakanaa kykenee kolmatta kilometriä raahaamaan. Ihanaa! En ole tyhjän kaapin ystävä.

Kuten jo Hämmennyksessä tänään (teknisesti ottaen eilen) kauheasti kirjoittelin, niin jäälyhtyjä on ikävä. Odotan kovasti, että milloin pääsisin niitä tekemään... Tarvitsisi ulkona olla pakkasta.
Meidän pihan pikkulinnut on ainakin onnellisia. Toivoisin. Ripustin kaksi talipalloa molemmin puolin Souliksen tupakkatuolia. Odottelen punatulkkua. Jos se saapuu, niin sitten pitää polttaa etupihalla.. Muahahaa.
Kunhan ei lähimetsän korpit iske paikalle (vaikka mikäs siinä, hienoja lintuja). Nyt alkaa jo silmäluomet painaa...

Ainiin! Aloitin sunnuntaina enimmäkseen vahingossa suurellisen uskonnollisen luomukseni. Kyseinen teos kulkee työnimellä Book of Some Things.
Mullahan oli pitkään tavoitteena väkerrellä oma Book of Shadows, ja olin sen suhteen niin perfektionistinen, etten ikinä saanut sitä edes aloitettua...ja nyt en ole enää kyllin wicca moiseen. (olin joskus eklektisesti enemmän sinne suuntaan, vaikka yhäkin on rahtunen wiccaa päässä)

Nyt taitaa kutsua punkka. Operaatio Unirytmin Kääntö on meneillään. Rytmi on nyt ollut 4-13.30. Pakottauduin viime aamuna ylös jo yhdentoista jälkeen ja yritän nyt saada äkkilähdön höyhensaarille.
Bloginkin vaihdoin Suomen aikavyöhykkeelle. Jostain syystä se oli keskellä Tyyntä merta. Toisaalta.. olisinpa vaan minäkin.

pakanoita nähty!

Niitä on nähty!

Niitä on halattu!

On jopa pussattu!

Niiden kanssa on pelattu biljardia, juovuttukin!


Sellaiset oli mun tiistai-ilta(-yö) ja keskiviikkoilta (-yö)
:):) Pörrr!
Olette suloisia taikasieni-marmeladihippusia kaikki. Ja aika silmämuniakin. Uskokaa pois, olette te.. :)

Kaamos

Tänään aurinko laski Utsjoella, eikä sitten ole nousemassa vähään aikaan. Hurjaa edes ajatella. Olen käynyt Utsjoella tasan kerran (no, kahdesti, Jäämerelle mennessä ja palatessa, viime elokuussa). Käytiin silloin paikallisella uimahallillakin. Se oli samassa rakennuksessa kuin koulu ja kirjasto. Utsjokeen liittyy myös se, että oli jäljellä sekalainen kasa euroja ja Norjan kruunuja ja Souliksen uikkarit oli kadonneet Ruttiksen syövereihin, simpukat ja kivet hyppi etupenkkien alla kun niitä etsittiin, käsissä hiekkaa. Maksettiin uimiset ja yhdet miesten isot lainauikkarit parilla kourallisella kaikkein pienimpiä kolikoita.

Kapusin naisten saunaan, jossa oli jo yksi rouva. Hänen kasvonsa levisivät hymyyn, ja minäkin hymyilin varovaisesti etsiessäni paikan lauteen päädystä. Mukavaa kun vieraat hymyilee. Saunaan alkoi hetken päästä tulla lisääkin vanhempaa naisväkeä, ja kaikki muistivat tervehtiä minua.
"Ihanaa nähdä uusia!" Yksi totesi. Ei kovin iso paikkakunta. Kyselivät, että matkalainenko olen. Myönsin eteläläisyyteni.
Kuulin paljon riekonpyytämisestä ja porojen ruokinnasta. Ei sieltä olisi malttanut lähteäkään, ja kun olivat vielä niin kovia viskomaan löylyäkin...

Niin, pimeää se on täälläkin. Tuossa juuri perjantaina kävin yhden tutun pakanan luona, pitkästä aikaa :) Puhuttiin siitä, että syksyssä on ainakin se hyvä puoli, että kynttilöitä "saa" polttaa. Perustellusti.
Olen tänä syksynä pitänyt kynttilätalkoita vaan kerran. En tehnyt kuin kaksi, yhden jämäpalan tuikkuaskiin, ja sitten yhden lasipurkkiin. Varmaan ensimmäistä kertaa ikinä sain kynttilään tarttumaan tuoksua! Jee! haihtuu yleensä jo tekovaiheessa pois tai muuten vaan heikkenee-hälvenee...

Nano etenee. Onneksi se on kohta ohi.. ja kumpa ei vielä olisikaan. Melkein 44 tonnia kasassa, tätä kirjoittaessa. Tänään pusertunut pihalle yli kolme tonnia. Huh. Kyl tää tästä. Olin kovasti uhonnut että pääsisin sinne 60 tonniin asti, saa nyt nähdä...

Hyvää synkkyys-pimeyttä!
Älkää kaamosmasentuko, aurinko tulee kyllä vielä! (sori jos spoilasin)

Uutta työtä

Mitähän tässä kertoisi... Joo. No, olin tänään maamme pääkaupungissa. Outoa, miten elämä vie (elämä tuo..) kun vähän uskaltaa välillä päästää höllemmälle otteelle rajojaan. Ja ei, se ei minulta(kaan?) tule luonnostaan. Se kesän pakulla pöristely oli yksi niitä projekteja, joissa piti kohdata Iso ja Pelottava Tuntematon, ja luottaa mutuun että se on riskien arvoista. Ja olihan se.

Nyt olen löytänyt uutta työtä. Jotain hyvin, todella, todella, hyvin hyvin erilaista. Mulla ei työpäivän jälkeen ole näpit mustana leikkausnesteistä ja kirvellä raspin haavoilla. Eikä kukaan uudessa hommassa pure minua. Toivottavasti en minäkään ketään.

No, olin promokuvissa, sen verran kerrottakoon. Se on jo sinänsä varsin outoa. Olin -kuten Hämmennykseen kirjoitin- sillä puolen kameraa, missä ei ole enää soveliasta kaivaa nenää.
Tällä hetkellä päässä vilisee ja on ollut hirveä alkujännitys jonka jälkeinen purkautuva hihityskohtaus, jne jne.

Soulis sen sijään heiluu yhä peltikatoilla lyhenevissä työpäivissä (sentään valon väheneminen lähettää miehet joskus kotiin).

Ja Ruttis makaa korjaamolla. Kai se sieltä hinataan pihaan nukkumaan kevätleiriin asti.

Kasvit ikkunalaudalla alkaa olla sen näköisiä, kun keskimääräisesti ovatkin oltuaan hoidossani yli yhden kuunkierron.

Tän viikon arkipäivät pörrötän pk-seudulla. Ens viikosta en tiedä, ehkä Kouvolaa, ehkä tätä ruuhka-Suomea.

Pörr!

pakanaikävä!

Nyt on jo kovan tason pakanaikävä! Oikeasti, todella, todella kova ikävä. Kävin jo Pakanaverkon foorumilla syys- ja kevätleiriketjuissa muistelemassa ja haikailemassa. Tuli hetkeksi ne muistot mieleen, nuotion hajun ja takkatulen ja rommin maun ja kaiken sellaisen muodossa. Koppelon sulka.
En raaski laskea kuinka paljon aikaa on kevätleiriin. Pakiksellahan on kaksi kertaa vuodessa leirit, ja näistä kevätleiri on pidempi, kun ajoittuu ajalle, jolloin useimmilla on töistä lomaa, eli pääsiäisviikonlopulle näin kristillisesti tulkiten. Sitten on kuulemma kesäisin ollut vielä joku Itäleiri, josta mulla ei ole tarkempaa tietoa.. (?)
Leirien unohtamista ei yhtään auta sekään, että samassa kämpässä mulla asuu täällä herra Leirivastaava jolta kuulee paikkojen varaamisesta tai uuden ohjelmiston kehittelystä tai muusta silloin tällöin jotain. Ja okei, ei niitä nyt muutenkaan voi tai haluakaan unohtaa. Musta tuntuu, että leirellä saa jotain, mitä muusta maailmasta uupuu. Yhteiseuforia ja täydellisen hyväksymisen tunne, tai jotain. Tai se, että paikka vilisee punapäisiä hörhöjä, joihin tämän punapäisen hörhön on hyvin helppo samaistua.

Sitäpaitsi seuraavasta kevätleiristä on ennakkotietojen ja käsitykseni mukaan tulossa iiiiiiso.
Joko lumet sulaa kohta :(
okei, ehkä niiden pitää ensin sataa maahan.
Joko lumet tulee kohta?

Nyt kun ollaan jo tässä vaiheessa marraskuuta...

...että yöksi mä muutuin nanoni päähenkilöksi ja seikkailin sitten ympäriinsä Hevosopiston mailla (siis siellä mistä jo valmistuin yli puoli vuotta sitten, eli kevätleirin ekana päivänä). Mä en edes kehtaa kirjottaa tähän, mitä kaikkea siinä unessa oli :--D
No, ainakin yks hieno, korkea torni ja yks käsittämättömän nätti ranta, jolta heräsin kun Soulis soitti ja tiedusteli että ethän sä nyt keskipäivällä enää nuku.
Minäkö? Een.

Voihan ihmissuhteet ja niiden puutokset ja kaikki muutokset. Mulla on aivokaali jatkuvassa mylläkässä, kun se pohtii kaikenmaailman ongelmia ja asioita.
Sekin on muuten tosiasia, että mulla on ihmissuhteet karsiutunu huomattavan vähäiseen määrään. Viime viikkoina oon puhunu äidille kerran puhelimessa, työparille kerran puhelimessa ja sit työpäivinä yleisesti, kun on ollu yhteisiä vuoroja. Lopun muodostaakin sit Soulis. Jos oisin fiksu ihminen, järjestäisin itteni pariin "tyttöjen iltaan" tai viettäisin vaikka enemmän aikaa siskon kanssa. Tai jotain.

Mut sit mun aika kuluukin näin. Olen päivät yksin ja illat Souliksen kanssa. Marraskuussa se sujuu, kun on nanowrimo (eikä rahaa hievahtaa oikeastaan mihinkään..). Luulenpa et jossain vaiheessa pitää tuohonkin ongelmaiseen puuttua.
Ja terapeutinkin voisi hakea! Niistä saa makoisaa paistia, kuten jo irkissä totesin.

Ettei ihan ankealta kuulosta tämä postaus, niin ihan hyvin täällä oikeasti menee. Vietän vaan sitä kuollutta hetkeä, kun pyörin ympyrää ja ihmettelen.
Keskiviikkona olin jopa niin toimelias, että hölkkäsin koko matkan keskustaan. Sinne on siis varmaan yli 2 kilometriä! Luulin että mulla on jo kunto ihan rapistunu, kun kesällä tuli autoiltua ja maattua.
Ja eilen pistin hiukset märkinä kuudelle letille.. Nyt kun avasin kuivuneet letit, tapahtui WHUHH -efekti ja punaiset kiharat seikkailee pitkin naamataulua.

Ruttis telakalla taas

Varmaan dramaattisin hajoaminen tähän mennessä, vain Soulis oli todistajana kun se lennosta pamahtaen sammui ja kabiini täyttyi vesihöyryllä. Itse onnellisesti uinuin peittokasassa kotosalla.

Näin marraskuussa ei ole jäänyt blogille juuri aikaa. On nimittäin nanowrimon aika... Päähenkilö on nyt juuri poliisiasemalla. Ja mun sisko kirjotti minusta ohi! Siis pikkusisko. Huh huh. Miehet, eli Soulis ja isäni, jotka myön osallistuvat, on molemmat turvallisesti mun takana. Iso lauma pakanoita osallistujissa! Varmaan puoli pakiksen hallitustakin.

Nyt on hankala kirjoitusasento... niskat nurin. taidan siirtyä Torey Haydenin Sähkökissan pariin. Ja kirjoitus jatkuu myöhemmin... nanowrimon kirjoitus nimittäin.

"Mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää.."

Chisun uus lätty Kun valaistun on kovan rasituksen alaisena Hulmiksen kämpässä. Joka myös sattuu olemaan Souliksenkin koti. Ihan totta, nytkin se yrittää nukkua.
(Kuulemma duo Chisu-Hulmis ei ole unen esteenä)

Tänään riuhtaisin sit suihkun välitasohyllykön alas. Siis peili ja peilinedustaso. Hyvin selitetty, mutta semmoinen ihan perusvehjes. Mitenkö? No, kai mä yritin painaa putilon päädystä nostamati sitä hyllyltä pois. Justjoo. Yks niitä tapauksia kun jälkeenpäin tajuu, että niin, eihän se välttämättä tuollaisia kestä.

Eka työpäivä oli ja meni. Oho. Pidin auki yhtä outoa puotia Kouvolan keskustassa aamupäivän yhdestätoista sinne iltakymppiin, jolloin Ruttis toi Souliksen mua hakemaan.
Edellämainitun akussa todellakin on jokin isosti pielessä; kuulemma ei ole latausta yhtään. Näin joku Teboilin mittari oli kertonut. Meillä kävi sit maanantaiaamuna mukavasti hinauspalvelu kylässä. Nehän tarjoaa myös autoille käynnistysapua. Ei sitten sen pienemmällä kalusteella kun lavettikuorkilla tulleet meiän vaatimattomaan kotipihaan.. pääs se poiskin. (kyttäsin saunan koukeroisen lasin läpi toimitusta). On sekin tapa alottaa maanantai!

Ja tänään, työpäivän ollessa jo onnellisesti ohi, poliisisedät pysäytti meidät! Soulis ajo, ja ihan hyvä vaan koska mun ajokortti on todennäköisesti liian uponnut muutaman minuutin etsintöihin... Mut hei, ihan sinistä ja punaista valoa vilkauttivat, ja jotenkin se oli minusta aika huisaa... ("hihii ne pysäyttää meiät! Kato! Hihi! Puhallatkohan sää? Iik! Mä etin sen rekisteriotteen täältä, hih")
Ja juu, puhallutti ne sen. "Ihan kunnossa sen pitäis olla", sano Soulis mihin poliisisetä painokkaasti että "Niin minunkin mielestäni."
Ja olihan se.
Mun molemmat miehet edusti tyylikkäästi.

(Kehaisivat että onpas positiivinen auto. Kyljissä lukee tällä hetkellä "Think positive <3" ja kukkaisia on myös.

Ja Ruttis hyytyi!

Nonniin. Johan se viikon toimi. Eeei, en mää katkera ole.. satuinpa nyt vain huomaamaan.
Ei mut. Rakas tölkkini ei suostu heräämään. Liekö päättänyt aloittaa talviunet..?
Akku, jostain ihmeen syystä (kuten kuolettavan huonot, hihnoja katkovat kiilapyörät..?) ei ole ladannut pömppäänsä täyteen. Suomeksi; yritän sanoa, että vehkeestä on sähköt loppu. Näin ollen moottoria ei saa käyntiin, ja Ruttis pötköttelee kuistilla autuaan tyytyväisenä liikkumattomaan tilaansa.
Soulis on tässä käynyt tutustumassa meidän naapureihin (rivitalossa kun ollaan), ja kyselemässä josko joku voisi jeesata. Vähän laimein tuloksin.

Mä hain työtä, jota en oikein uskonu haluavani saati sitten saavani, mutta niin kävi että huomenna olis kuitenkin ensimmäinen työpäivä. Kauhun, pelon, jännityksen ja jopa orastavan innostuksen sekaisin tuntein odottelen mitä maanantai tuo tullessaan. Pitäkäähän Hulmikselle peukkuja, jookos?

Muuten Kouvolaan kuuluu ihan tavallista elämää. Soulis on tehny ruokaa ja Hulmis on sitä syöny. Ja toisinpäin. Ja kahvia. Ja saunaa. Ja kahvia.

Nyt menen neulomaan.. tai pötkähdän kyljelleni pömpän viereen.

Pörpur kaikille ensilunta odotteleville ja loputkin laittaa heijastimen hihaan. Eikös?

Ja Kouvolasta päivää

Muuttoryminässä jäänyt blogin päivittely -vaikka tuskimpa tätä kukaan vielä edes lukee. Mulle blogin pitäminen on vaan se juttu. Se pitää saada tehdä, ei oikeestaan liiemmin niitä lukijoita varten (kuten hailahtelevasta päivitystahdista voidaan päätellä) vaan ihan itelleni enimmäkseen. Joo, okei, kyl mä aina mietin et lukeekohan se ja tää ja tuo nyt tän kohdan, ja mitä siitä miettii. Sen verran on minussakin perusinhimillisyyttä pakanallisuudesta huolimatta!

Ei ole lemmikkeinä etanoita, ei sieniä. Ehkä niin on ihan hyväkin. Yrttipurkit nököttää ikkunalaudalla ja kovasti kasvattavat meille tänne ruohosipulia, persiljaa ja mäkikuismaa. Jälkimmäinenkin pitkän harkinnan jälkeen saanut pukattua vähän jotain vihreetä pinnan päälle.

Niin se kengitys. Lähinnä karahtanu nyt yrittämisen paperityöhässäkkään ja lettupäisiin asiakkaisiin sekä itseluottamuksen puutteeseen... Takoa voisin vaikka työkseni, mutta ei ole juuri puitteita tällä hetkellä moiseen.
Työtä on tullut haettua sanomalehdenjakajasta alastonmalliin. Tänään itseasiassa oon menossa yhteen työhaastatteluun.. Mä en missään nimessä kirjota tähän että mihin ettei alkujännitys lähde lapasesta.

Lapasiakin tullut tehtyä jo kaksi paria tälle syksylle. Soulikselle ja mulle. Itelleni tein oranssit ja muheet, Souliksen tassuja lämmittää lapinlapaset, jotka ei varmaan pitkään pysy valkoisina. Ruttis palasi korjaamolta maanantaina! Sen sisuskalut on nyt uusittu taas jälleen aika rajusti (sillä oli mm toosa kipeänä, ja joku sisäinen kolmas silmä.. tai sen laakeri.. joku kytkinjuttu ja sellaista, unohtamatta mr Stefan ulospullahdusta).

En minä vielä tiedä näyttääkö tämä arjelta. Kyllä..kai? Pahvilootia on edelleen ympäriinsä. Virmajuuret ja kumppanit haiskahtelee tuolla keittiön kaapeissa ja eka yrttiöljy hitaalla menetelmällä on kohta valmis. (mesiangervoa ja kuismaa)

Salapan miitti missattiin viime kuun lopussa, kun sen päivää oli muutettu, mutta seuraavaan ollaan menossa aivan varmuudella.

Huh huh. Bussi lähtee kahden tunnin päästä Kouvolaan. Ollaan jotain 14km keskustasta pöndelle päin, ja Soulis ja Ruttis lähtivät jo aamusta tekemään kattopeltijuttuja pk-seudulle. Mua ihan hippasen pikkasen jännittää.

Avausteksti- suoraan asiaan vaan -lemmikkietana!

Piti mun vielä viime viikolla ottaa jättikuukunen (jalkapallon näköinen sieni) terraarioon, mutta havainto osottautui vääräksi ja sitäpaitsi herkkusieneksi paljastunut yksilö mukiloitiin rajusti Keravan yössä ennen kuin ehdin sen omakseni ottaa. Mutta juuri tässä kun kävelin yölenkiltä takaisinpäin, oven edustalla ryömiskeli harvinaisen massiivinen etananpötkilö. Vein sen ensin pusikoihin, mutta... Tiedä sitten miten mutta tuohon sängyn viereen se on kipossa matkustanut. Souliskaan ei tunnu liiemmin vastutelevan operaatiota.

Eli terve vaan interweebin selaajat. Näin alkuun uskoisin että lukijakunta on ihan tutuista naamoista koostuvaa. Sen varalle että esittelyjä kaivataan -ja onhan niitä ihanaa aina lörpötytyttääkin julki- tässä me tullaan;
Mää varsinainen blogin pitäjä kuljen nimellä Hulmis. Olen pieni pakanainen ja tämä on blogini. En voi paremmin kuvailla itseäni kuin tämä toivottavasti tekee syksyn mittaan postauksien myötä. Viime kesän vietin pakettiautolla pyörien. Tuo 80-luvun volkkari, ruutukattoinen ja puskurin päällä ruohoa kasvattava persoonapöristin kulkee nimellä Ruttis. Tosin nykyään ei edes kulje. (Makaa varikolla...sitä yritetään elvyttää, oli jo tänään vaakalaudalla hänen elämänsä)
Kesällä (no joo, keväällä) ihastuin, sitten rakastuin. Villi ja riippumaton elämäntapa teki tehtävänsä; sain nyhdettyä itseni pitkälti irti monista vanhoista, inhoamistani kuvioista. Kuten menetin myös paljon sitä mistä pidin. Vastavuoroisesti ajauduin kiinni niihin piireihin joihin olen pitkään kaivannut. Tuntunut yksinäiseltä sudelta monilta kohdin. ja näin päädyin pakanoiden pariin takaisin.
Pakanamieheni Soulis on tuommoinen iso ja pelottava ärjy partanaama. No eikä ole, paitsi partanaamainen ja iso. Nimikin on oikein.

ihan näillä näppylöillä ollaan muuttamassa Kouvolaan, Salapan alueelle siis. Hulmis ja Soulis. Ruttiskin, kun saikulta palaa.
Niin, ja meidän lemmikkietana. (joka menee luontoon, pannulle tai terraarioon.)
Selvitin juuri googlella että kyseessä on ukkoetana. Ja tässä luvataan että se on euroopan suurin ja elää kolme vuotta. Mitä ne talvella tekee?!

En lupaa yhtään, mitä blogiin tulee. Mutta voin yrittää ennustaa varoen. Koska olen pakana ja pohdin paljon niita asioita, varmaan jotain pakanallista tulee. Ja koska luonto on syräntä lähellä ja viimeaikoina kynnenalusiakin, eiköhän tänne tule jotain yrttijuttuakin. Talvella olis tarkoitus keitellä salva jos toinenkin. Viimeaikaisin luonnonmöyrintä tapahtui ypäjällä ryteikössä, kun kaivoin valeriaanan juuria. Ne on mulle ihan uusi tuttavuus hajuineen kaikkineen.
Ja käsitöitä. Neulomista on tapahtunut viime aikoina eniten.

Eiköhän tästä blogi tule ;)