...että yöksi mä muutuin nanoni päähenkilöksi ja seikkailin sitten ympäriinsä Hevosopiston mailla (siis siellä mistä jo valmistuin yli puoli vuotta sitten, eli kevätleirin ekana päivänä). Mä en edes kehtaa kirjottaa tähän, mitä kaikkea siinä unessa oli :--D
No, ainakin yks hieno, korkea torni ja yks käsittämättömän nätti ranta, jolta heräsin kun Soulis soitti ja tiedusteli että ethän sä nyt keskipäivällä enää nuku.
Minäkö? Een.
Voihan ihmissuhteet ja niiden puutokset ja kaikki muutokset. Mulla on aivokaali jatkuvassa mylläkässä, kun se pohtii kaikenmaailman ongelmia ja asioita.
Sekin on muuten tosiasia, että mulla on ihmissuhteet karsiutunu huomattavan vähäiseen määrään. Viime viikkoina oon puhunu äidille kerran puhelimessa, työparille kerran puhelimessa ja sit työpäivinä yleisesti, kun on ollu yhteisiä vuoroja. Lopun muodostaakin sit Soulis. Jos oisin fiksu ihminen, järjestäisin itteni pariin "tyttöjen iltaan" tai viettäisin vaikka enemmän aikaa siskon kanssa. Tai jotain.
Mut sit mun aika kuluukin näin. Olen päivät yksin ja illat Souliksen kanssa. Marraskuussa se sujuu, kun on nanowrimo (eikä rahaa hievahtaa oikeastaan mihinkään..). Luulenpa et jossain vaiheessa pitää tuohonkin ongelmaiseen puuttua.
Ja terapeutinkin voisi hakea! Niistä saa makoisaa paistia, kuten jo irkissä totesin.
Ettei ihan ankealta kuulosta tämä postaus, niin ihan hyvin täällä oikeasti menee. Vietän vaan sitä kuollutta hetkeä, kun pyörin ympyrää ja ihmettelen.
Keskiviikkona olin jopa niin toimelias, että hölkkäsin koko matkan keskustaan. Sinne on siis varmaan yli 2 kilometriä! Luulin että mulla on jo kunto ihan rapistunu, kun kesällä tuli autoiltua ja maattua.
Ja eilen pistin hiukset märkinä kuudelle letille.. Nyt kun avasin kuivuneet letit, tapahtui WHUHH -efekti ja punaiset kiharat seikkailee pitkin naamataulua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti