Tapahtui niin hassusti tuossa toissapäivänä, että kotiin tullessani luulin sulakkeen menneen. Lamppu ei nimittäin totellut.
Siinä vaiheessa, kun läppärikään ei ladannut seinästä, ja postilaatikosta löytyi osoitteeton, postimerkitön kuori, pelkällä nimellä varustettuna, alkoi iskeä jännä epäilys.
Tosiaan... Näin ei tapahdukaan pelkästään ankkalinnassa -ihmisasumuksesta oikeasti riistetään sähköt, jos ei ajallaan maksa. Tuli täytenä yllärinä molemmille, mutta... Mitäs me pienistä, kun ei pienetkään meistä. Eletään nyt vissiin ihan hyvän aikaa Suomen kesän tarjoamalla valolla ja lämmöllä.
Joku saattaa tässä vaiheessa jo haistaa ns pissityksen makua; kannostako mää nyt sitten muka bloggaan? Raahasin töihin kasan elektroniikkaa ja ryöstin Kouvolan kunnalta niihin sähköä akut täyteen. Läppäri siis ladattuna \o/
Juhannuspläänit on selvillä ja tästä lähdetään kohta hyökkäämään Padasjokea kohden. Ollaan ens yö kahdestaan.. jossakin. Telttaperävaunussa. Mhehe. Meillä on combi camp vuodelta -75, siinä oli jopa alkuperäiset kukkaverhot! Vähän se vuotaa sieltä täältä, mutta sateella ei yhtään mistään! ..eiku. Nukuttiin siinä jo yksi (1) kokonainen (!) yö. Selvittiin.
Toi sähköjen menetys oli alkuun hirveä shokki. Oon elänyt tälläistä "häh, sähköhän tulee pistorasiasta?" -meiningillä. Ja rahaa seinästä ja vettä hanasta, ja eikö elämä ookin aika itsestäänselvää ja helppoo? :D Suurin menetys on vissiin lämmin vesi.. sitä on vähän ikävä. Ja sauna! Meillä on sähkösauna. Nykyään pistää naurattamaan, kun tottumuksesta klikkaan valonkatkasijaa ja mitään ei tapahdukaan :D Alkuun ei tuntunut yhtään hauskalta... Mut hei, viimekesästäkin jäätiin henkiin, ja sillon me asuttiin pakettiautossa! Joten eiköhän tästäkin selvitä.
Elämä on vähän kesämökkimäisesti pelkistetympää vaan. Tuntuu, ku aikaakin olisi enemmän... hassua.
Hyvää juhannusta! Elkää hukkuko :< Jooko
torstai 21. kesäkuuta 2012
torstai 14. kesäkuuta 2012
Saa taputtaa päähän!
Oon sotkeutunu mukaan HELVETIN hienoihin projekteihin ja yhdistykseen \o/ Oon happy happy happy happy! Kerron enemmän, kun voin, ja kun olen uskaltanut tehdä kaiken sen, mikä nyt on edessä. Mhihi. Mutta joo, saa taputtaa päähän.
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Nanowrimo -näyte
Villioliivien maa on tämmöinen puolipöljä kirjoitushaaste, jonka heitin itselleni. Vetoapua camp nanowrimo -tapahtumasta, aiemmassa postauksessa linkki. Eilisen saldoa, tämän makuista mielikuvapyyhältelyä;
(en yhtään tiedä, miten toi aukeaa mun aivon ulkopuolisille! :O)
Heinikko kohoaa vyötärön korkeudelle ja voin kuljeskella sen seassa, vähän ku jossai somasti kulahtaneessa mainoksessa. Tai musiikkivideomaisesti laahailla käsiä tähkien korkeudella. Oon iteki jo ihan seepiasävyinen tässä värimeressä. Tuolla siintää jotai kukkuloita, ollaankoha nyt sitten siellä ämööriikassa?
Kuitenkin.. Tälläistä peltoa ei ole ilman, että vierellä kulkisi tie. Joten siellä se menee. Alan jo mielikuvatasolla laahata tietä kohden. Äh, se peltohan oli hauska! Tosin tapahtumaton ja jos tapahtumat loppuu, tekstin tuleminenkin loppuu. Oljet kahisee mun ympärillä kun hyppelen eteenpäin. Ihana tämmönen monikankainen hame, sellainen jota vain riittää ja riittää jalkojen ympärille, jossa on semmoista hyppimis- ja juoksemisvaraa. Hulmuaa ja lämmittää. Pitkähihainen paita, vaikken nyt yleensä irl semmoisessa kummemmin viihdy, mutta täällä se on osa sitä suurta ja jännää seepiamaisemaa.
Jopa mun hiukset on oljenväriset. Eikä se yhtään edes näytä tai tunnu oudolta vaikka irl olenkin punapäinen, ja vannoutunut sellainen. Oikeastaan aika hassua. Tuntuu tosi hyvältä ja normaalilta tän värisessä tukassa, ihan kun aina olis ollutkin, mutta ehkä aina tässä mielikuvassa niin vaan on ollut...
olen ehättänyt jo tien laitaan ja viereeni kurvaa auto. Se pysähtyy, vaikken nostanut liftipeukaloa, mutta tiedän heti, että se johtuu pitkistä välimatkoista. Varsin outoa kävellä, kun matkasta puhutaan kymmeninä ja satoina kilometreinä. Maileina? Ei kuitenkaan lähikaupat ole lähellä.
Nousen kyytiin. Mulla on nahkasaappaat. Hänellä paidassa ruutuja, piippu suussa, ja hän ajaa suurin elkein, kuitenkin jotenkin tarkoituksenmukaisesti. Katselee tietä silmillään mutta mielellään minua. Kuka olen ja mistä tulin?
Hän puhaltaa pilven tänne ikkunoituun, suljettuun tilaan seuraksemme. Pick up. He picked me up.
Joskus tulee ne hetket, kun joku toinen nostaa itsen ylös. Jostain. Ne on aina pysäyttäviä, elämää tavallaan vähän enemmän, kuin mikään muu, vaikka tiedän kyllä että noin on aika pohjatonta sanoa. Kaikkihan sitä elämää on. Ehkä silloin vain on lähempänä jotain, viivähtävän hetken?
Silloin ohitsemme kulkevat pellot ovat hetken enemmän oljenvärisiä kuin ennen, ja ne ovat sitä, koska ovat tässä mielikuvassa niin aina olleetkin. Silloin annan silmieni vilistä tähkissä ja villilinnuissa, ja olen niitä.
Huokaisen. Hän ottaa piipun pois suustaan ja on melkein sanomaisillaan jotain, mutta maiskauttaakin vain huuliaan, ja vilkaisee peruutuspeiliin. Peltoja sielläkin. Tuntuu, etten oikeastaan osannut kehittää tähän maailmaan muuta, kuin pellot.
"odotan jotakin?" Sanon hänelle vähän kysyvään sävyyn.
"Siksikö, kun minä ohjaan autoa?" Hän vastaa kysymyksellä.
Totta, hän ohjaa autoa. "Mutta minä vien sitä eteenpäin."
Miehellä on sellainen ilme, etten pysty tulkitsemaan siitä, kuuliko hän edes, mitä sanoin.
Se on minun maailmani. Mitä odottelemaan, mitä toinen siihen tekee. Jos ei toista edes ole.
Vilkaisen kuskiin uudelleen. Kyllä hän on. Hetken ehdin jopa hätääntyä hänen puolestaan. Ja jo se tunne vahvistaa hänen olemassaoloaan entisestään. Mutta miten minusta tuntuu, ettei hän aja, vaan minä?
Toisaalta... Jos minä kerran vien... Ei minun silloin tarvitse jännittää, että tylsistyykö hän maisemiin. Jos minä tylsistyn, kai ne sitten rupeavat vaihtumaan. Tai ei tarvitse jännittää, keksinkö sanottavaa. Jos tekstin tuleminen lakkaa, varmaan sanon jotain. Tai silloin hän varmaan sanoo jotain. Ehkä voin vain rauhassa olla.
Nojaan päätäni selkänojaan ja hengitän syvään. Sisään ja ulos, kaikki lähtee siitä jotenkin. Mielikuvatasollakin. Kuuntelen moottorin pehmeää hyrräystä, haisee diesel.
"oletko sä ajanut pitkään?" Kysyin lopulta kumminkin.
Mies naurahtaa ensin vaimeasti, ja sitten hirnahtaa ihan kunnolla. Hän yskähtää vähän savua, ja ottaa piipun hetkeksi pois suustaan. Uskon hänen todellakin vastaavan, nyt kun suukin on tyhjennetty piipusta, mutta ei, hän vain laittaa sen takaisin ja rauhoittuu. Ajaa taas. Tyhjää tietä tulvii horisontista sitä mukaa, kun lähestymme sitä. Tää on saamari loputon tie. Miten tulin juuttuneeks tälläiseen mielikuvaan? Päästääköhän toi mut kyydistä pois, vai onkohan mut kaapattu?
Auto pysähtyy tien laitaan. Kaartaa sillä tavalla pehmeälinjaisesti, että hiekat ja sorat ropisee renkaan alla, kuuluu joku etäinen, automainen kirskahdus. Avaan oven, ja kun katsahdan taakseni ennen kuin edes olen noussut penkiltä, ihan vaan sanoakseni jotain, edes kiitoksen kyydistä, kuski on kadonnut. Seisonkin tiellä. Sora on sentään muuttunut punaiseksi, ei olla ihan siinä seepiassa enää. Olisinkin jo alkanut miettiä, että mikä on vialla, jos oltais vielä siinä oltu kiinni.
(en yhtään tiedä, miten toi aukeaa mun aivon ulkopuolisille! :O)
Heinikko kohoaa vyötärön korkeudelle ja voin kuljeskella sen seassa, vähän ku jossai somasti kulahtaneessa mainoksessa. Tai musiikkivideomaisesti laahailla käsiä tähkien korkeudella. Oon iteki jo ihan seepiasävyinen tässä värimeressä. Tuolla siintää jotai kukkuloita, ollaankoha nyt sitten siellä ämööriikassa?
Kuitenkin.. Tälläistä peltoa ei ole ilman, että vierellä kulkisi tie. Joten siellä se menee. Alan jo mielikuvatasolla laahata tietä kohden. Äh, se peltohan oli hauska! Tosin tapahtumaton ja jos tapahtumat loppuu, tekstin tuleminenkin loppuu. Oljet kahisee mun ympärillä kun hyppelen eteenpäin. Ihana tämmönen monikankainen hame, sellainen jota vain riittää ja riittää jalkojen ympärille, jossa on semmoista hyppimis- ja juoksemisvaraa. Hulmuaa ja lämmittää. Pitkähihainen paita, vaikken nyt yleensä irl semmoisessa kummemmin viihdy, mutta täällä se on osa sitä suurta ja jännää seepiamaisemaa.
Jopa mun hiukset on oljenväriset. Eikä se yhtään edes näytä tai tunnu oudolta vaikka irl olenkin punapäinen, ja vannoutunut sellainen. Oikeastaan aika hassua. Tuntuu tosi hyvältä ja normaalilta tän värisessä tukassa, ihan kun aina olis ollutkin, mutta ehkä aina tässä mielikuvassa niin vaan on ollut...
olen ehättänyt jo tien laitaan ja viereeni kurvaa auto. Se pysähtyy, vaikken nostanut liftipeukaloa, mutta tiedän heti, että se johtuu pitkistä välimatkoista. Varsin outoa kävellä, kun matkasta puhutaan kymmeninä ja satoina kilometreinä. Maileina? Ei kuitenkaan lähikaupat ole lähellä.
Nousen kyytiin. Mulla on nahkasaappaat. Hänellä paidassa ruutuja, piippu suussa, ja hän ajaa suurin elkein, kuitenkin jotenkin tarkoituksenmukaisesti. Katselee tietä silmillään mutta mielellään minua. Kuka olen ja mistä tulin?
Hän puhaltaa pilven tänne ikkunoituun, suljettuun tilaan seuraksemme. Pick up. He picked me up.
Joskus tulee ne hetket, kun joku toinen nostaa itsen ylös. Jostain. Ne on aina pysäyttäviä, elämää tavallaan vähän enemmän, kuin mikään muu, vaikka tiedän kyllä että noin on aika pohjatonta sanoa. Kaikkihan sitä elämää on. Ehkä silloin vain on lähempänä jotain, viivähtävän hetken?
Silloin ohitsemme kulkevat pellot ovat hetken enemmän oljenvärisiä kuin ennen, ja ne ovat sitä, koska ovat tässä mielikuvassa niin aina olleetkin. Silloin annan silmieni vilistä tähkissä ja villilinnuissa, ja olen niitä.
Huokaisen. Hän ottaa piipun pois suustaan ja on melkein sanomaisillaan jotain, mutta maiskauttaakin vain huuliaan, ja vilkaisee peruutuspeiliin. Peltoja sielläkin. Tuntuu, etten oikeastaan osannut kehittää tähän maailmaan muuta, kuin pellot.
"odotan jotakin?" Sanon hänelle vähän kysyvään sävyyn.
"Siksikö, kun minä ohjaan autoa?" Hän vastaa kysymyksellä.
Totta, hän ohjaa autoa. "Mutta minä vien sitä eteenpäin."
Miehellä on sellainen ilme, etten pysty tulkitsemaan siitä, kuuliko hän edes, mitä sanoin.
Se on minun maailmani. Mitä odottelemaan, mitä toinen siihen tekee. Jos ei toista edes ole.
Vilkaisen kuskiin uudelleen. Kyllä hän on. Hetken ehdin jopa hätääntyä hänen puolestaan. Ja jo se tunne vahvistaa hänen olemassaoloaan entisestään. Mutta miten minusta tuntuu, ettei hän aja, vaan minä?
Toisaalta... Jos minä kerran vien... Ei minun silloin tarvitse jännittää, että tylsistyykö hän maisemiin. Jos minä tylsistyn, kai ne sitten rupeavat vaihtumaan. Tai ei tarvitse jännittää, keksinkö sanottavaa. Jos tekstin tuleminen lakkaa, varmaan sanon jotain. Tai silloin hän varmaan sanoo jotain. Ehkä voin vain rauhassa olla.
Nojaan päätäni selkänojaan ja hengitän syvään. Sisään ja ulos, kaikki lähtee siitä jotenkin. Mielikuvatasollakin. Kuuntelen moottorin pehmeää hyrräystä, haisee diesel.
"oletko sä ajanut pitkään?" Kysyin lopulta kumminkin.
Mies naurahtaa ensin vaimeasti, ja sitten hirnahtaa ihan kunnolla. Hän yskähtää vähän savua, ja ottaa piipun hetkeksi pois suustaan. Uskon hänen todellakin vastaavan, nyt kun suukin on tyhjennetty piipusta, mutta ei, hän vain laittaa sen takaisin ja rauhoittuu. Ajaa taas. Tyhjää tietä tulvii horisontista sitä mukaa, kun lähestymme sitä. Tää on saamari loputon tie. Miten tulin juuttuneeks tälläiseen mielikuvaan? Päästääköhän toi mut kyydistä pois, vai onkohan mut kaapattu?
Auto pysähtyy tien laitaan. Kaartaa sillä tavalla pehmeälinjaisesti, että hiekat ja sorat ropisee renkaan alla, kuuluu joku etäinen, automainen kirskahdus. Avaan oven, ja kun katsahdan taakseni ennen kuin edes olen noussut penkiltä, ihan vaan sanoakseni jotain, edes kiitoksen kyydistä, kuski on kadonnut. Seisonkin tiellä. Sora on sentään muuttunut punaiseksi, ei olla ihan siinä seepiassa enää. Olisinkin jo alkanut miettiä, että mikä on vialla, jos oltais vielä siinä oltu kiinni.
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Mp3!
Mulla on nykyään mp3:nen! Se haluaa esittäytyä teille, ja eka se otti tämmösen vähän nolon peiliposen:
Kerroin sille, et tollanen on vähän noloa. Toivottavasti se ei ottanu sitä mitenkään liian henkilökohtasesta :/ Se meni nurkkaan ja näytti vähän surkealta, ja tää kuva on muutenkin otettu ennen, kun se pääs soittamaan musiikkia, siksi haikee tunnelma:
Mutta toi on oikeesti aika ilonen kaveri! Sillä on kiipeilyharrastus!
Kuulemma kirjahyllykin oli kiva:
Tässä kaiutinjärjestelmä:
And it has a shovel:
Tää on sen lemppari partavaahto, koska se on niin pirkka:
Tässä se lataa keijuenergiaa ja kristallihörhelöä ja enkelivaloa naapurin kukkapuskasta:
Ja tässä tärkeitä sukloosikombinaatioita:
Kattokaa ny tota söpöläistä, sillä on aika vekkuli huumorintaju:
Nojoo... Kaikkihan tosiaan lähti siitä, että mun iStone ei toista musiikkia, ja pohdin että vois silti olla kivaa kulkea maailmalla musiikin kera. Alkuun vähän jännitin, että miten kännykkä suhtautuu uuteen tulokkaaseen, mutta huomasin pian pohtineeni ihan turhaan. Kuka voisi vastustaa pientä vihreää ämpötintä, joka ryntää paikalle ja antaa suuren, lämpimän halin pienillä napeillaan?
Sen mielestä albumi "Kun valaistun", maistui hyvältä. Tässä tunnelmaan eläytymistä:
Tää raparperi rokkaa tykimmin ku sä tuut ikinä rokkaamaan!!!!!!!
Illalla ruokin sitä Shponglella, Rihannalla, Värttinällä, Evanescencella, Tatulla, Gagalla, Plumbilla ja ties millä. Rankan päivän jälkeen Ämpäys uinahti hetkessä:
Kiitos ämpeekolme kun tulit elämääni! Meillä tulee olemaan yhdessä tosi hauskaa! äläkä välitä niitten poitten temppuilusta, vaikka ne pari kertaa ja siut paiskaskin korvasta ulos.
Mä kyllä laitan sut aina takasin aivojen äärelle.
Kerroin sille, et tollanen on vähän noloa. Toivottavasti se ei ottanu sitä mitenkään liian henkilökohtasesta :/ Se meni nurkkaan ja näytti vähän surkealta, ja tää kuva on muutenkin otettu ennen, kun se pääs soittamaan musiikkia, siksi haikee tunnelma:
Mutta toi on oikeesti aika ilonen kaveri! Sillä on kiipeilyharrastus!
Kuulemma kirjahyllykin oli kiva:
Tässä kaiutinjärjestelmä:
And it has a shovel:
Tää on sen lemppari partavaahto, koska se on niin pirkka:
Tässä se lataa keijuenergiaa ja kristallihörhelöä ja enkelivaloa naapurin kukkapuskasta:
Ja tässä tärkeitä sukloosikombinaatioita:
Kattokaa ny tota söpöläistä, sillä on aika vekkuli huumorintaju:
Nojoo... Kaikkihan tosiaan lähti siitä, että mun iStone ei toista musiikkia, ja pohdin että vois silti olla kivaa kulkea maailmalla musiikin kera. Alkuun vähän jännitin, että miten kännykkä suhtautuu uuteen tulokkaaseen, mutta huomasin pian pohtineeni ihan turhaan. Kuka voisi vastustaa pientä vihreää ämpötintä, joka ryntää paikalle ja antaa suuren, lämpimän halin pienillä napeillaan?
Sen mielestä albumi "Kun valaistun", maistui hyvältä. Tässä tunnelmaan eläytymistä:
Tää raparperi rokkaa tykimmin ku sä tuut ikinä rokkaamaan!!!!!!!
Illalla ruokin sitä Shponglella, Rihannalla, Värttinällä, Evanescencella, Tatulla, Gagalla, Plumbilla ja ties millä. Rankan päivän jälkeen Ämpäys uinahti hetkessä:
Kiitos ämpeekolme kun tulit elämääni! Meillä tulee olemaan yhdessä tosi hauskaa! äläkä välitä niitten poitten temppuilusta, vaikka ne pari kertaa ja siut paiskaskin korvasta ulos.
Mä kyllä laitan sut aina takasin aivojen äärelle.
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Tulipaja
Muusa on liekeistä veistetty, ja sellaisen veistoksen rajat loimottaa ja lepattaa.
Hävettää myöntää etten itsekään aina pysy ihan kaiken perässä.
Kuvia ajattelin tulla jakamaan.
Tulipaja (ateljee Hulmú) on tässä tuottamaisillaan kuuman kaman säkkiä. Ei puutu enää kun loppuhomoilut ja se alkais olla bueno tapaus. Sammutuspeitteen silpominen ei tapahtunut siis vain pelkästä tuhoamisen vimmasta, kytkeytyi siihen luontaisena parina se luominenkin.
Siinä pussiksi ommeltu sammutuspeitteensuikale ja jonkun vanha lakana, josta on tulossa yleinen hipike ja tunnelman sekä tyylin tuoja.
Siinä se säkki ny komeilee, tossaha veis vaikka peruinoita toreille.
Ja ompelu on tapahtunut tällä (poljettavalla!) vehkeellä sekä käsin.
Päivän sana-arvoitus. Alkaa L ja loppuu Y. Viiden pisteen vihje; tästä ei ole tarkoitus juoda. (edellinen oli peltipurkki, ja se VUOTI!)
Uniikit glowpoit.
Niiden isä oli sukelluslamppu, ja äiti puolen litran limupullo. Ja ne on kaksoset. Ja ne pyörii ja tekee pimeellä ufodonitsia!
Soulis askarteli glowt :)
Hävettää myöntää etten itsekään aina pysy ihan kaiken perässä.
Kuvia ajattelin tulla jakamaan.
Tulipaja (ateljee Hulmú) on tässä tuottamaisillaan kuuman kaman säkkiä. Ei puutu enää kun loppuhomoilut ja se alkais olla bueno tapaus. Sammutuspeitteen silpominen ei tapahtunut siis vain pelkästä tuhoamisen vimmasta, kytkeytyi siihen luontaisena parina se luominenkin.
Siinä pussiksi ommeltu sammutuspeitteensuikale ja jonkun vanha lakana, josta on tulossa yleinen hipike ja tunnelman sekä tyylin tuoja.
Siinä se säkki ny komeilee, tossaha veis vaikka peruinoita toreille.
Ja ompelu on tapahtunut tällä (poljettavalla!) vehkeellä sekä käsin.
Päivän sana-arvoitus. Alkaa L ja loppuu Y. Viiden pisteen vihje; tästä ei ole tarkoitus juoda. (edellinen oli peltipurkki, ja se VUOTI!)
Uniikit glowpoit.
Niiden isä oli sukelluslamppu, ja äiti puolen litran limupullo. Ja ne on kaksoset. Ja ne pyörii ja tekee pimeellä ufodonitsia!
Soulis askarteli glowt :)
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Huumaa
Huumaa ilmassa. Nyt just suljin nanowrimo-ruudun tältä iltaa ja annan sen rauhoittua huomiselle. En ole ihan sanatavoitteessa, mutta toisaalta siitä puuttuu vain kaksisataa sanaa. Se on yks lehmänpieru viidessäkymmenessä tuhannessa.
Villioliivitarina on lähtenyt hyvin liikkeelle. Kirjoitan tajunnanvirtaa, näyte nähtävillä täällä: http://campnanowrimo.org/campers/shennir/novels/alin-elin
Poi-huuma on kans virrannut tehokkaana Keväleiristä asti. En ilmianna syyllistä irkkinimeltä vaikka melkein sietäisi ;) Joo, mutta työkavereihin asti on virrannut osa sitä intoa. Jo kaks kanssaspiraalilaista on tehny ite poit ja yks tilas moiset jostain nettikaupasta :D Kokeilin niitä tilattuja, niissä oli pitkät ihanat härpäkkeet, ja ah sitä ääntä kun ne pörhelti mun edessä ja takana ja kaikella kuudella sivulla..!
Poi on siis hernepussi nyörin päässä. Tai tulipää ketjun jatkona. Kenties jopa riisinyssäkät nyöreissään, tai tennispallot langoissa. Pääpointti on pyörittelyssä. Tai flowssa... Netin ihmeellisestä maailmasta silmille osui termi "flow tool". Tykkään työkaluista! Mielestäni nuokin on moiset. Purkinavaaja omiin aivoihin?
Ja hei.... en nyt viittisi mainostaa mutta salaa vain sanon sen tässä sulle enkä yhtään tässä julkiseksi tiedoksi täräytä omilla tiedoillani...
Tulipoit on jo matkalla postissa tähän suuntaan ;) Toivon kovasti että ne on jo huomenna käsissäni.
Tää likka on innostunu tulitaiteesta!
Ja Souliksen sukelluslampuista rakennetut glowpoit on aiheuttaneet paitsi mustelmia ja yhden kuhmun, myös innostusta valoilla pelleilyyn. Tähän settiin kun on niin houkuttelevan helppoa yhdistää muita intohimon aiheitani; ihomaalausta, tanssia, musiikkia...
Tästä on niin tulossa materiaalia blogiin nähtäväksi...
Ei ole menossa pelkkään yrtistelyyn ;)
Näkisitte mikä työpaja täällä on päällä :D Sen verran voin sanoa, että aivojen "tähän on totuttu, asia on näin" -lokero oli tänään kovilla, kun leikkasin sammutuspeitteestä isoja paloja irti askartelumateriaaliksi. Toisin tekemisen voima! Esineen vapauttaminen siihen sidotusta energiasta ja uudeksi muuttaminen!
Hullu taide! <3
Taiteellinen hullu! <3
Sanotaan, että onni suojelee hulluja ja lapsia. Sinä yönä olimme molempia.
-Näkijän taru
Villioliivitarina on lähtenyt hyvin liikkeelle. Kirjoitan tajunnanvirtaa, näyte nähtävillä täällä: http://campnanowrimo.org/campers/shennir/novels/alin-elin
Poi-huuma on kans virrannut tehokkaana Keväleiristä asti. En ilmianna syyllistä irkkinimeltä vaikka melkein sietäisi ;) Joo, mutta työkavereihin asti on virrannut osa sitä intoa. Jo kaks kanssaspiraalilaista on tehny ite poit ja yks tilas moiset jostain nettikaupasta :D Kokeilin niitä tilattuja, niissä oli pitkät ihanat härpäkkeet, ja ah sitä ääntä kun ne pörhelti mun edessä ja takana ja kaikella kuudella sivulla..!
Poi on siis hernepussi nyörin päässä. Tai tulipää ketjun jatkona. Kenties jopa riisinyssäkät nyöreissään, tai tennispallot langoissa. Pääpointti on pyörittelyssä. Tai flowssa... Netin ihmeellisestä maailmasta silmille osui termi "flow tool". Tykkään työkaluista! Mielestäni nuokin on moiset. Purkinavaaja omiin aivoihin?
Ja hei.... en nyt viittisi mainostaa mutta salaa vain sanon sen tässä sulle enkä yhtään tässä julkiseksi tiedoksi täräytä omilla tiedoillani...
Tulipoit on jo matkalla postissa tähän suuntaan ;) Toivon kovasti että ne on jo huomenna käsissäni.
Tää likka on innostunu tulitaiteesta!
Ja Souliksen sukelluslampuista rakennetut glowpoit on aiheuttaneet paitsi mustelmia ja yhden kuhmun, myös innostusta valoilla pelleilyyn. Tähän settiin kun on niin houkuttelevan helppoa yhdistää muita intohimon aiheitani; ihomaalausta, tanssia, musiikkia...
Tästä on niin tulossa materiaalia blogiin nähtäväksi...
Ei ole menossa pelkkään yrtistelyyn ;)
Näkisitte mikä työpaja täällä on päällä :D Sen verran voin sanoa, että aivojen "tähän on totuttu, asia on näin" -lokero oli tänään kovilla, kun leikkasin sammutuspeitteestä isoja paloja irti askartelumateriaaliksi. Toisin tekemisen voima! Esineen vapauttaminen siihen sidotusta energiasta ja uudeksi muuttaminen!
Hullu taide! <3
Taiteellinen hullu! <3
Sanotaan, että onni suojelee hulluja ja lapsia. Sinä yönä olimme molempia.
-Näkijän taru
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)