Oikeastaan silloin, siitähän on jo kolme vuotta (:O) opin, miten käytännön pakanuus siirretään keittiöön. Täähän on näitä juttuja, jotka keksii elämällä ja tekemällä eikä kyttäämällä kalenterista kuunvaiheen oikeaa hetkeä, koska kirjassa niin sanottiin... Löysin silloin Thuleian sivuilta (käykää joskus, hyvää materiaalia paljon!) kuusenkerkkäsiirapin reseptin.
Muistan että siinä illassa oli pysäyttävää se, että pienen hetken se junarata, mitä elämäni jyysti arjen muodossa eteenpäin, katkesi. Asuin silloin Heppamaassa (Ypäjällä, hevoskoulun asuntolassa), ja jotenkin tajusin, että oikeasti... voin lukea reseptin, päättää tehdä sen, ja.. tehdä sen.
Nostin kangaskassin olalle ja kävelin metsään.
Ja niin mie todellakin keräsin kasan kerkkiä. Oli yö, ensimmäinen sen kesän yö, missä ilmassa leijuu jotain pysäyttävän epätodellista. Ohjeessa sanottiin, että jätä yön yli likoamaan. Mie jätin ne päivän yli likoamaan, isoimmassa kattilassani, sängyn alla.
Seuraavana yönä keitin siirappia kattilassa. Se tuoksu, kun keittelin neulasia, kun kaikki muut jo nukkui! Seittemän likan kämpässä oma aika yhteisissä tiloissa oli.. jotain mitä ei vaan tapahtunut. Paitsi kun uhrasi yöunet, ja oli se sen arvoistakin. Tuoksu oli kuin.. no, metsässä.
Ja se olo! Että keittelen tässä mettän antimia, kuin mikäkin noita.
Niin...
Tästä lähtien kuusenkerkkiin on leimautunut mulle se symbolinen olo. Juttu. Vastaavuus, voisi oikeastaan sanoa. Ihan hyvä sanahan se on tähänkin käyttöön. Sitäpaitsi kuusenkerkän maussa on jotain, mikä ehkä kuvaakin sitä energiaa, mikä vapautuu, kun pääsee irti edes hetkeksi jostakin, mikä sitoo valtavasti energiaa itsestään. Kuten arjen junasta, joka jyrää, eikä sitä enää itsekään tiedä, miksi viettää joka päivä kaiken irtoavan aikansa jumitteluun.
Ekat siirapit onnistu vieläpä varsin hyvin.
Vieläkin leijuttaa se, miten rohkeesti mie sain itteni ylös sohvalta. Liikkeelle. Elämään!
Nyt ois jo kerkät ulkona... Pitää käydä keräämässä, ennen kun on myöhäistä. Ei vaan oo ollu sellanen vapautunut olo...
Tää teksti syntyi kätevästi vähäötökkäisen kuusenkerkkäteen ryystämisen merkeissä.
Kerkät pitää kerätä kesäyössä! <3
Hitsi, sun blogista saa niin paljon ideoita, mitä voisi itsekin tehdä. :) Tänään on edessä nokkostelut. ^_^
VastaaPoistaLämmittää kuulla et joku on saanu innostusta täältä :) Ei muuta ku nokkostukseen! Meillä on täällä taas sauna niitä täynnä. En eilen tainnu juuri muuta tehdä kun niitä nyppiä... Otin varret irti, ja lehdet täytti kymmenen litran ämpärin, vaikka survoinkin niitä sinne. Tuntikaupalla sitä nyppimistä :o
VastaaPoistaNyt en haluu nähä nokkosia vähään aikaan!
"Ja se olo! Että keittelen tässä mettän antimia, kuin mikäkin noita."
VastaaPoistaJust näin! Luin joskus mukelona Korppityttö-nimisen kirjan ja siinä Korppityttö oli epämääräinen kasviparantaja ja olin ihan että wou, cool, oispa hienoa olla isona noita. Ja kuinkas kävikään. :) Mulle tuli jotensakin lämmin olo toissapäivänä kun valikoin eteerisiä öljyjä hierontaöljyä varten ja pystyin jokaisesta eteerisestä öljystä nimeämään ainakin yhden ominaisuuden. Tai kun bongailee kasveja pihalla, vilisee mielessä että "joo, tota kerään tätä ja tätä tarkoitusta varten". Edelleen on oppimista, mutta kokeilemallahan sitä tulee. :)
Ja eipä lopu oppiminen kesken.. :)
VastaaPoistaSe olo <3