Marry the night

Let's make love to a chaos. Sitä se ei osaa odottaa. Se haluis jyrätä miut, yllättää selän takaa, mut miepä hyppään ympäri ja yllätän lämpimällä sylilläni, rutistan sitä ja rakastelen sen kanssa. I'm gonna marry the night, the dark night of a soul. Tae jottai.

Antaa tulla. Olen kyllin rohkea pelätäkseni sinua

Ja sen rohkeampi ei tarvitsekaan olla.
Sen jälkeen mitään liian pelottavaa ei ole kun pelko on kohdattu.

Tiedätteks kuin helvetin vahva olen. Tiedätteks.. Tanssikaa kanssani jos uskallatte pelätä.

Rakkaus rakkaus rakkaus.

Ilmoittelen taas itsestäni.

Hengitän ;D

Hän antoi kuvausluvan

Hän kuuntelee hiljaisuutta Tippsundin leirikeskuksen yhteistiloissa.

Jos hän näkisi haamumme, ja ehkä näkeekin, hän kokisi ympärillään liikettä ja kuulisi itkua ja naurua ja tuskan huutoja.
Tuijottaisi rävähtämättä eteensä kun psyykkisten kuorten kerho sulautuisi voinokareen tavoin pannulla, syleilisi.
Saisi varmaan pallon päähänsä kerran tai pari tai viisitoista.
Ehkä olisi sellaista olla jalkapallisti.
(Radiossa sanoivat tänään jalkapallisti, ei kai tollasta voi edes itte keksiä?)

Palaudun.

Jotta tiedätte,
hengitän.

kylmä, märkä lapanen naamalle

Nurkan takaa. Yllättäen. Ja se lentäääää!

Arkitodellisuuden kohtaaminen on ollut hankalaa. Eikä pelkästään miulle, mie tiedän murut että se on kamalaa :( Olemme kaukana toisistamme, enimmäkseen.
Olisin niin mieluusti siellä halipallon keskellä yhä.

Aikakäsite venyy. Aivot paukkuu. Oon pyöritelly poita (narut, pallot, mustelmat) jotta saisin kehotasolla itteni kahden maailman välistä takaisin tänne, missä on duunit ja verot ja kaipuuta lajitovereihin.
Tai jonnekin.
Tai jotakin.

Koin leirillä elämäni ekat transsihetket. Transsitanssit. Se oli upeaa. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, ja varmaan kun aivot tästä asettuu takaisin "arkijärkeen", kirjoittelen tännekin. Miulla on pakanalukijoita ja ainakin elän siinä uskossa että niitä kiinnostaa ^^ Ja Voxiinkin (Pakanaverkon lehti) oli toivottu jotain juttua.
Kun nyt saa itsensä palautumaan.

Joskus jokunen vuosi sitten erään henkilön kanssa tehdessäni magiatyöskentelyä (vähän wiccampaa silloin, mutta tosi eklektistä kehämeininkiä), meillä oli tapana tehdä maadoitusletut. Muistelen lämmöllä niitä hetkiä kun kiherrettiin keittiössä, energia noussu päähän, oltiin ihan muissa maailmoissa. Mutta se, miten tehokkaasti keittiössä touhuaminen puhutteli arkiminää ja palautti takaisin siihen normitilaan, ja se syöminenkin vielä. Olin alkuun pientenkin rituaalien/energiannostatusten jälkeen todella hyytynyt. Valahdin maahan hetkeksi aina ennen kuin jaksoin edes kynttilöitä pois siivota.
Noina aikoina opin maadoittumisen peruskäsitteet. Mielikuvat (istutaan ja kuvitellaan juuret alas maahan jne) ja käytännön toimet (lettujen vatkaus ja paistaminen/polttaminen, syöminen, keinuminen jne).

Mutta kuinka moni meistä sitä säännöllisesti treenaa! :D
Varsinkin kun vastaaviin vireystiloihin / pakanuuden harjoittamiseen en ole pitkiin aikoihin kurkotellut. Ja vaikea sitä on verrata missä on menty milloinkin.
Mutta nyt pitäis varmaan jatkaa maadoitusharjoituksia.
Lämpimästi myös suosittelen muille.

Leirin joukkoenergia oli valtava. Siellä mentiin valtaisan aallon harjalla, oli yhteenkuuluvuutta, tietoisuutta, nuotiota ja saunaa, laulua, liikettä, ääntä, tunteiden avointa osoittamista. Peruselementtejä ja pitkän viikonlopun yli psyykeen täydellinen lepo ja toisaalta haaste.

Nyt olen takaisin tässä mistä näennäisesti lähdin.

Kangaspuilla on punavihertävä matto, jonka joku mummo tilasi.
Työkaverit naureskelee, kertoilee pääsiäisjuttuja.. Mitä joi, mitä muistaa. Kuka sai ja keneltä. No miksikö,s itä ei tiedetä.
Sain tänään melkoisen hepulin radiojuontajaa kohtaan. Vai oliko se eilen?
Se oli jotenkin ihan liian toisesta maailmasta.

olen kirjoittanut ihan hirveästi. Analyyttinen arkiminä haluais mainostaa, montako sivua, mutta se ei ole laskenut sitä.

Ehkä mie syön jotain tässä välissä vaan. Otin jo melkeinkaksi siideriä, tuskin muutoin heittäisin tekstiä tälleen vaan nettiin tarkistelematta :D
Etenkin kun tiedän että leiri herätteli meissä kaikissa käsittelemättömiä tunteita, kohdattavia asenteita ja tilanteita.

Toivon kaikille kaikkea hyvää.

Leiri oli ikimuistoinen. Jatkan selittelyä taas, kun jatkan.

Arkitodellisuus iskee

llojfvpofhj evknfijknmkoihjkijubgvbgvbgvffddstfryujhyggtftfrertyu ngfsxwtrgvyunmöp.po,,okimöp.*
*
*Ä^-ö.,omnubyrylouyjuhhtghbnimkpolo,imjhjuy4frdwaz

No ei vieläkään!

Jännitys ei helpottanu, ei vieläkään!

Joku osa ei tajua, että hei, se ois menoa,. Että kohta on leiri. Kun eikö se ollutkaan vaan kerran elämässä, se kevätleiri? Vieläkö toinen? Oikeastiko? Onko se liian hyvää ollakseen totta?
Liian voimakasta ollakseen valetta? Eikun?

Ja miul ois nälkäkin. Ois ehkä hyvä täs välis syödä ja sit ettiä loput kamat. Tein sen pakkauslistan aiemmin illalla, siitä ehkä pääsis kärryille et mitkä on asioita, joita ei viel oo kyydis, sit ettiä ne. Uikkarikin on. En varmaan edes ui, tuskin käyn edes saunassa XD Vaikka tänä vuonna aion yrittää.
7.30 huomen soulis heittää miut töihin ja jatkaa ite kans sinne jonneki. Rekkaa ajamaan. Ja terra kai on kahentoista jälkeen kouvolas ja soulis pääsee yheltä ja kai hakee sen. Mää pääsisin kolmelta. Ellen uikuta nätisti, jos enää osaan.. Ongelmia esimiehen kanssa.. :'D tai siis naisen!
kaikenvuodatus päällänsä taas.... ei taida nyt olla tulossa sellai elämänfilosofinen blogaus ku yleensä toisinaan.
Blogausmogaus! YEAH

Okai, alkoholia on. Hameita hirvee läjä joo. Hmm..


Voi töissä, huomen ku istun kangaspuiden äärellä, asettelen rinkan siihen nojaamaan ihan tahallaan...... sanomaan et HEI oon menossa JONNEKIN, kysy multa et MINNE!

Selitin noille jo eilen kristittyjen vastakastettujen vauvojen uhraamisesta turun saaristossa. Katuvalla naamalla sanoin et ei ny oikeesti ja älkää viittikö huuella noist ny ku hei suomen lait ja poliisit ja tällee. Ja ei se yleensä, se vauvojen uhraamine, nii iso juttu mulle oo, mä enemmänki oottelen niit orgioita.

\o/

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄääää!!!


Halatkaa mua sit jooko! mut älkää koskeko :<
mut halataan! halataanko? Jooko?

Mitä mie unohin? Kertokaa jo nyt niin osaan pakata mukaan, ku oon viel Kotikuopas.

Pistän tän kaiken sen yhen siiderin piikkiin xD
Tai leiritodellisuuteen tarttumisen alkaminen vaikutuksiin \o/

The night before The Leiri!

Hei! ääää!!!


Missä ne perkeleen ihomaalit on! miehän hankin uusia ku vanhat oli hukassa -missä ne uudet siis ON! Missä! hei :< no fun. Ja irkki pätkii. En tiedä, miten enttipentin suolet mahtuu kyytiin. Kun sitä ei ole edes kasattu. Ja hennat istuu päässä juuri. En kyllä ehdi tänä yönä nukkua tarpeeksi. Mitä jos leirillä... mitä jos. Mitä mä sanon? Siel on yks kehittyvä ehkä-konflikti jolle pitäis tehdä jotain. Mietin lähestymistapaa. En ehkä osaa. Mitä jos ite sekoon. Aina kummittelee ne ongelmat ja ahdistusket ja muut. Yhellä jos toisella ja jos vaikka allekirjottaneellakin. Hiusharja pitää muuten muistaa pakata. Kai se on se avoimuus. Tai loistava tilaisuus vahvojen ihmisten joukossa päästää kuoren alta pieniä hätähuutoja. Edes pieniä. Käy se itelläänkin aina jotenkin.. Ja edellisillä leireillä en ole edes kertonut kuin korkeintaan soulikselle. Vetäydyn aina mutten ehkä enää. Mikä viekin siihen että kummalla puolella aitaa oikein olen? Olenko käsi johon tartutaan vai se joka hapuilee? Haluaisin olla vahva, niin kovin vahva. Ja vielä olenkin, mutta voi kun olisin sitä nyt jo. ja tuo toive saa minut tarttumaan ja uppoamaan. Ehkä. Mutta ehkei tällä kertaa. Ehkä nyt puhun. Ehkä joku jaksaa kuunnella. Ehkä minä jaksan kuunnella, ehkä joku tällä kertaa puhuu. Missä ne ihomaalit on... Soulis toi kuorman alkoholia kaupasta tänään, ja mie korkkasin jo yhen siiderin. Sekin jo pärähti. pärähti... Nuorisopajalla töissä, siksi mie noin sen ilmaisin. Phah.

Miun rinkka on ihan pursollaan. Ja Pieni Punainen Rusina vasta onkin.

Rusina on lainassa Souliksen joltain luokkakaverilta.

Hulm- Soul - Terr -tiimi saapuu huomenna leirille.
Ja Penttikin I hope :<

Mitähä tästä unohtu. Tai leirikuormasta.


WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

Script frenzyn tuskainen startti

Noniin, huhtikuu; 30 päivää, sata sivua.
Yritän jostain päähänpistosta ja nanowrimo-tunnelman kaipuusta täyttää elämääni elokuvakäsärin parissa.
Ei, en minäkään tiedä, miten niitä tehdään. Määä vaan tahron kirjottaa sen!


ALKUTEKSTIT

Kuuluu tosi semmosta liikuttavaa pimputusta ja mun nimi
välkkyy kohdissa "ohjaaja" ja "käsikirjottaja", "yleinen
kuvausjumalatar" sekä "assistentin apulaisen
varpaanpyyhkijätär".

Näkyy semmoista kaunista mökkimaisemaa ja merenpohjaa ja
kaikkea.