Oon taas vaihteeks ollu vähän kujalla. Mut nyt näköjään jo kartalla sen verran paremmin, että osasin huomata joiidenkin sanojen mätsäävän fiiliksiin. Nökötin tänään nimittäin töissä mattorullien äärellä, homoilin niitä hapsuja, ja radiosta rävähti semmonen vähän turhan kyllästyneen kuuloisella miesäänellä vedetty biisi, mutta sen sanat... Ohooo! lainaan niistä pari pätkää tähän:
(Ihan vaan, koska jos se on jonkun muun sanomaa, kun mun, niin kyseessä on oikeasti havaittuja ja todettuja ajatusmutkauksia, ja jotenkin olevinaan näinollen oikeampia)
That's me in the corner
That's me in the spotlight
I'm losing my religion
trying to keep up with you
And I don't know if I can do it
Oh no, I've said too much
I haven't said enough
Every whisper
Of every waking hour I'm
Choosing my confessions
Trying to keep an eye on you
Like a hurt lost and blinded fool, fool
What if all these fantasies
Come flailing around
Now I've said too much
Tarvitsen nöyryyttä.. en häpeää. Ja sitä ylpeyttä, sitä mitä ihmisessä on, ei sen heikkoudentunteen vastapainoksi syntynyttä irvokkuutta ylläpitämään luuloja, vaan kokonaan sen tilalle, kokonaan jotain uutta. Ja nöyryyttä. En häpeää. Enkä tätä oikeasti pysty enää kätkemään. Miks mun on pakko aina päästä pätemään. Kyllä tämä riittää, kun muistan hengittää.
REM - losing my religion: http://www.youtube.com/watch?v=9TXqSJ9qDQ8
Tori Amoksen versio tosta biisistä: http://www.youtube.com/watch?v=aqJDfRD9Vp4
En tiedä, kumpi tuli ensin, Tori Amos vai Enya... Mutta. Ne on artistit, jotka on ollu mun elämässä pisimpään. Niin pitkään ainakin, kun muistot kantaa. Sanoista en kyllä mitään sillo tajunnu. :-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti