Kuusenkerkkämietteitä

Kuusenkerkät (ns vuosikasvaimet, kuten joku Luutakomeron puolella heitti :D) käveli mun elämään 09 toukokuussa. Oikeastaan jo aiemmin, tulihan niitä lapsena maisteltua. Kirpsakkaa! Mutta kun muumitkin...

Oikeastaan silloin, siitähän on jo kolme vuotta (:O) opin, miten käytännön pakanuus siirretään keittiöön. Täähän on näitä juttuja, jotka keksii elämällä ja tekemällä eikä kyttäämällä kalenterista kuunvaiheen oikeaa hetkeä, koska kirjassa niin sanottiin... Löysin silloin Thuleian sivuilta (käykää joskus, hyvää materiaalia paljon!) kuusenkerkkäsiirapin reseptin.
Muistan että siinä illassa oli pysäyttävää se, että pienen hetken se junarata, mitä elämäni jyysti arjen muodossa eteenpäin, katkesi. Asuin silloin Heppamaassa (Ypäjällä, hevoskoulun asuntolassa), ja jotenkin tajusin, että oikeasti... voin lukea reseptin, päättää tehdä sen, ja.. tehdä sen.
Nostin kangaskassin olalle ja kävelin metsään.

Ja niin mie todellakin keräsin kasan kerkkiä. Oli yö, ensimmäinen sen kesän yö, missä ilmassa leijuu jotain pysäyttävän epätodellista. Ohjeessa sanottiin, että jätä yön yli likoamaan. Mie jätin ne päivän yli likoamaan, isoimmassa kattilassani, sängyn alla.

Seuraavana yönä keitin siirappia kattilassa. Se tuoksu, kun keittelin neulasia, kun kaikki muut jo nukkui! Seittemän likan kämpässä oma aika yhteisissä tiloissa oli.. jotain mitä ei vaan tapahtunut. Paitsi kun uhrasi yöunet, ja oli se sen arvoistakin. Tuoksu oli kuin.. no, metsässä.
Ja se olo! Että keittelen tässä mettän antimia, kuin mikäkin noita.
Niin...

Tästä lähtien kuusenkerkkiin on leimautunut mulle se symbolinen olo. Juttu. Vastaavuus, voisi oikeastaan sanoa. Ihan hyvä sanahan se on tähänkin käyttöön. Sitäpaitsi kuusenkerkän maussa on jotain, mikä ehkä kuvaakin sitä energiaa, mikä vapautuu, kun pääsee irti edes hetkeksi jostakin, mikä sitoo valtavasti energiaa itsestään. Kuten arjen junasta, joka jyrää, eikä sitä enää itsekään tiedä, miksi viettää joka päivä kaiken irtoavan aikansa jumitteluun.

Ekat siirapit onnistu vieläpä varsin hyvin.
Vieläkin leijuttaa se, miten rohkeesti mie sain itteni ylös sohvalta. Liikkeelle. Elämään!

Nyt ois jo kerkät ulkona... Pitää käydä keräämässä, ennen kun on myöhäistä. Ei vaan oo ollu sellanen vapautunut olo...


Tää teksti syntyi kätevästi vähäötökkäisen kuusenkerkkäteen ryystämisen merkeissä.

Kerkät pitää kerätä kesäyössä! <3

Raparperihilloa

Maanantaita ta ta ta ta!
Mulla on tää bloggerin uutuusversio (nk hypersupra) käytössä (näköjään :O) enkä enää osaa löytää yhtä näppärästi missä tekstissä on mitäkin kommentteja... yritän olla missaamatta niitä :--D
Ollaan just lähdössä ongelle, tässä vähän jotain kuvamakustelua elämästäni.

Raparperihillo
Nyt on kiire lähteä kalastamaan, joten pelkät kuvat eikä selityksiä ;) Juuri valmistui siis toi hillo. Se on vieläkin kuumaa.. :)

Anteeksi, mutta

Tää on pakko jakaa asian luonteesta huolimatta.
Mä nimittäin suoritin tänään päheimmän puskakusen, mitä oon tän elämän aikana kokenu.

Olipa kerran semmone siisti hiekkakuoppa-kukkulisto. (Se on sana. Siis kukkuloita paljon hiekkakuopalla.) Tämmönen hiekka-sora-jne-monttu, joku autoratakin siellä pomppi yläalamäkiään, ei puita, ei kanervaakaan kasvanu. Ei ketään missään (näkyvillä siis o__O), paitsi tietty Soulis kiviä viskomassa. Käestyskausi alkanut. (No ei oikeasti, mutta hieno sana tuokin.)
Katseilta suojassa kuitenkin olin kaikkein korkeimmalla kukkulalla, sehän on selvää! Siispä kiipesin ja merkkasin reviirini. Ai ku tuntu äärimmäisen positiivisella tavalla neanderimaiselta! Suosittelen lämpimästi! <3

Kalasaalis

Kymijoen antamaa kalasaalista. Alimmainen on mun nappaama ja ylemmät Souliksen. Mittasuhdepalikka, joka näyttää epäilyttävästi juustohöylältä, on juustohöylä.
Tänään melkein itse laiton jo sen madon. Ja yhden saamani kalan irrotin ihan ite koukusta ja viskasin vapauteen jatkamaan elämäänsä ja kertomaan kavereille NDE-juttuja.

Aarrelokeron tän hetkistä tilannetta! ;) Näkyy nokkosbokseja, kaloja (jotka on samat kuin ylläolevassa kuvassa, ne vaan rakastaa kameraa). Voikukkapussikin tuolla vissiin pilkottaa.. On siellä paljon muutakin. Heruttelen sotasaaliilla myöhemmin yksityiskohtaisesti. Tää kasvien pakastus on nyt ollu tän kesän juttu.. :P Kuivaamalla saa helposti kaikesta heinänmakuista. (vaikka kuulemma siihen auttaa yrttien kastaminen kiehuvaan veteen hetkeksi, ennen kuivaamista? en ole kokeillut)

Siinä sitä voikukkasimaa nyt on :)

vuohenputkimeri!<3

hulm hulm hulm

Spontaani yöonki Kymijoessa

Palasimme jokin aika sitten.. :) Sain ahvenen! Josta tosin.. en tiedä, raaskinko ottaa kaikkea kunniaa. Ottaen huomioon, etten itse uskaltanut tappaa matoa, saati sitten kalaa.
Mutta kivaa oli! Enpä ole ennen onkenut joessa (enkä muutenkaan pahemmin ole onkinut). Koho meni miljoonaa..

Nokkoskuvia!
Nyt on sesonki ja nokkoshuuma on kova. Koittakaa kestää...

Tuoreena ja kuivana:

Etikettiherutus:

Meidän takapihalla kasvaa kannossa nokkosia :D

Nyt hei, extraihmespesiaal-kuva! Nimittäin mun pyhä irkkinurkka! En kehtais muuten laittaa, mut vastasiivottu... Oli muuten raivosiivous. Tai tehokas ainakin. Tanssin ja riehuin ja manasin kaiken pysähtyneen ulos kämpästä. Suosittelen! \o/

Eli joo, nyt tiedätte, mistä irkkaan. Ja nokkoskasa näppiksen vieressä ei ole lavastettu... Siinä aika usein on jotain yrttiä käsittelyssä, kun kirjoittelen. Tänä keväänä ollu kaks voikukannypintä-irkki-iltaa, pari koivunsilmusessiota ja yks nokkosensilppuumustapaus.

Nyt olen liian väsynyt blogaamaan...
Öitä :)

Voikukkasiman resepti + muuta hilpettä

Siinä ylläolevassa kuvassa se resepti olis. Mahtaako saada tuosta kyllin ison, että näkee jopa mitä siinä lukee? No, kumminkin. Paukutin ton rakkaalla flowmasiinillä joskus talvella kun odotin voikukka-aikaa. Autenttinen ja aito köökkinoitaresepti -sisältää jopa kirjoitusvirheet. Pärjäilkää sen kanssa... :---D

Voikukkien keräämisestä... Käytännön pippelitietoa! Elikäs.
Vaikka varsin harva tajuaa hyödyntää kotimaista jokanurkankukkaamme keittiössä, voit olla silti varma, ettet ole keltaisen kullan kimpussa yksin. Pieni musta ötökkä on siellä kyllä. ja hänen kaverinsa, pari veljeä ja serkkua. Etenkin varjoisella säällä. Poimi voikukkasi siis silloin, kun auringonvalo osuu suoraan niihin; näin saaliisi ötökkäpitoisuus on melko matala. Vaikka niin vaan tänäänkin, kun paahteesta keräsin, nipustani rapsahti heti kotosalla kolme leppäkerttua ja riittävän iso lude.

[to be continued, meen mölökauppaan! (=maitoa ostamaan, spontaanisti)]
[välissä on kulunut vuorokausi, tapahtunut on mm. öinen mato-onki, auton hyytyminen tielle bensanvähyyden seurauksena, nokkosrallia jälleen kerran...]

Olikohan mulla muuta ötökkäfilosofiaa.. no, suosittelen kaikkia voikukan ystäviä varautumaan siihen, että tämä projekti tuo lentäviä, vipeltäviä ja muuten vaan surraavia olioita kyökkiisi.

Voikukka on niin yleinen otus, että sen keräyspaikan suhteen saa olla nirso. Takapihasi on todennäköisesti ihan hyvä paikka. Ja riippuu toki, mitä teet kukilla, joita keräät -seppelemateriaaliahan voi ottaa mistä vaan. Mie hain hakkuuaukealta ja mettäpuron laidasta simakukat.

Kerätessäsi varaudu siihen, että varsinainen urakka on vasta edessäpäin, kun palaat kotiisi. Kerää suurinpiirtein kaksi sellaista nippua, joita ei saa yhden käden otteella pidettyä kasassa. Sitten ota mukava asento, nosta ämpäri eteesi, ja aloita erottelu; keltanen kippoon, vihreä poistokasaan. Tehokkaimmaksi tavaksi totesin vain kaivella keskeltäpäin kynnellä. (Toimenpiteen aikana myös irkkasin, ruutu täynnä ötököitä). Aluksi sormet muuttuvat keltaisiksi, sitten mustiksi D:
Kuulemma vihreät osat kitkeröittävät siman.
Erottelu vie aikansa. Suosittelen siinä etenemään ihan rennolla asenteella ja miettimään keltaisia asioita, ja ihmisparkoja, joille aiot koemaistattaa simaasi, kun se joskus valmistuu.

Siman tekoon tarvitaan ämpäriä, kattilaa, hiivaa ja sitruunaa. Sokeria ja siirappia myös hirvee läjä. Tarkemmat tiedot tossa reseptikuvassa. Tosiaan, muutama lisäys vielä; hiivaa tosiaan vaan sellanen herneen kokonen nokare. (No, mä laitoin enemmän, mut teiän ei tartti. Tuorehiivaa vaan on niin ihana murskailla sormien välissä.) Ja olen tehnyt sen kyllä niin, että kun on ainekset kattilassa keitellyt, kippaan ne suoraan ämpäriin. Sitten kylmää vettä päälle sen verran, että seos alkaa olla kädenlämpöistä (muista sekoittaa), ja sitten hiiva kyytiin, ja joku paikallislehti ämpärin päälle, ja näpit irti keitoksestasi. Pullotus joskus 12-24h päästä keitostapahtumista, ja sit vaan pullot kylmään odottamaan rusinoiden kohoamista.

Onnea matkaan! Kyselkää jos unohdin jotain oleellista, tai haluatte tietää kengännumeroni.

Pääskyset nähty eilen. (19.5) Hyvää kesää!

P.S. mikäli et saa ylimmän kuvan ohjeesta selvää, käy täällä, mistä se on alunperin pöllitty: Voikukkasima. Kuvassa on myös toinen resepti, se on kirjasta. Siinä se lähde lukee reseptin alla muistaakseni.

Voikukkasima

Alkaa rusinat nousta pintaan!

Sotasimaa :3