Hei hoi miulla on sellainen nykyään! Voi kyllä. Olen vapaa tällä hetkellä kaikista mahdollisista haittaeliöistä, joiden vuoksi sitä ei voisi ikkunansa alle pykätä. Niitä tunnetusti ovat mm lemmikit, kämppikset, porukat, pakananpoikaset, naapurit ja paikalla jostain syystä ravaavat tiukat kristityt. Pitää nyt ottaa ilo irti tästä ja polttaa mahdollisimman usein kynttilöitä, joissa kenenkään käpälät ei heilu, säilyttää siinä ties mitä hajoavaa ja herkkää, jota kukaan ei riko, ja vaikka hiekkakippoja joita kukaan ei tulkitse lisäkäymälöikseen ja potentiaaliseksi ruuaksi. Tai saatananpalvonnaksi.
Mutta tuosta alttarillisuudesta piti ylpeänä julistaa siksikin, ettei minulla ennen ole moista ollut, ja siksi, että hain siihen tänään sesonkihilpettä. Pajunoksia! Pystytin ne vesipurnukkaan, jospa tekisivät lehtiä.. :3
Niissä on kissatkin. Jos on ihan hiljaa, voi kuulla niiden kehräävän pienellä falsettiäänellä...
Itseasiassa kesällä, Rutukalla kun ajeltiin, alkoi siihen kojelaudalle muodostua löydöskertymää. Oli sammalta ja sulkia ja kiviä ja katonpala. Sitä ruvettiin kutsumaan puolivitsillä tuttavallisesti "matka-alttariksi" -varsinkin kun se lähti kasvamaan tuhkakupin ympärille. Mutta eiköhän se jotain sellaista ollutkin. Kristalli vain uupui ;D
Nyt mie sit viimein olen Vakavastiotettava pakana. Kun sitähän voi olla vaan jos on pystyttänyt alttarin.
Ei, älkää uskoko mua. Ensinnäkin alttarit nyt on niin mainstream että elkää vaan sellasta tehkö jos ei vielä ole. Ja toisekseen; "vakavastiotettavuus" tavoitteena... Hmm.. No, kai se toimii joillekin.